Juhlat järjestettiin teekkarityyliin sitseinä, joten lauluja, ruokaa ja juotavaa riitti läpi illan. Seremoniamestarina hääri Paavo Tawast ja lukkarina Hannu Ikonen, joka piti huolen siitä, että laulujen välille ei ehtinyt tulla turhia taukoja. Teekkari- ja liikennehenkisiä lauluja oli koottu jokaiselle osallistujalle jaettuun lauluvihkoon.
Juhlapuheen paikalla piti liikenne- ja kuljetusalan professori Jorma Mäntynen ja puheen naiselle Liittymän ensimmäinen puheenjohtaja vuodelta 2010, Janne Vartiainen.
Juhlan aikana puheenjohtaja Tuomas Palonen nimesi Liittymän ensimmäisiksi kunniajäseniksi Jorma Mäntysen, Janne Vartiaisen sekä Saara Aavajoen. Kunniajäsenet saivat kunniakirjat ja Liittymä-henkiset käädyt. Mäntynen ja Vartiainen ansaitsivat kunniajäsenyytensä Liittymän toiminnan alullepanemisesta, kun taas Aavajoki ansaitsi omansa aktiivisesta osallistumisesta Liittymän ja Liittymän hallituksen toimintaan usean perättäisen vuoden ajan.
Teekkarihymnin jälkeen juhlijat kyyditettiin bussilla keskustaan, missä juhlat jatkuivat Hullussa Porossa pikkutunneille asti.
Onnistuneen 5-vuotisjuhlan takana oli Liittymän sihteeri Wille Tuomolan johtama vuosijuhlatoimikunta. Vuosijuhlat mahdollistivat järjestelyiden tukemisella TTY:n liikenteen tutkimuskeskus Verne, Tekniikan akateemiset TEK, Destia, Finnish Consulting Group FCG, Suomen kuntatekniikan yhdistys SKTY, Innosto, Suomen tieyhdistys, Ramboll, SITO, Trafix ja Roadscanners.
Liittymä kiittää tukijoitaan ja kaikkia juhliin osallistuneita!